Pages

Monday, March 19, 2012

Paras isä

Yksi ystävä kysyi minulta mikä on paras isä, minusta, äitinä.
No, ajattelin vähän ennen vastata, kun kyseessä on niin monimutkainen asia.
Paras isä on se joka tukee äitiä alusta asti, pystyy sietämään äidin vaikeuksia syntymän jälkenn (melko vaikea aika joillekuille). Mutta tärkein on kun isä tulee mukaan kaikkiin tapahtumiin, osallistuu kylvetykseen, nukahtamiseen, vaipan vaihtamiseen, syöttämiseen; kaikki nämä vain jos ja kun lapsi hyväksyy, jos ei, on isälle kotitöitä tekemistä. Jotkut ajattelevat että äiti pitää hoittaa nämäkin, vaikka nyt heillä on lapsi, on naisten homma. Täytyy pitää mielessä että alussa on aivan vaikea tehdä jotain muuta kuin hoitaa lasta, ja ei kukaan odota siistiä kotia. Tai ainakin minusta on näin.
Myöhemmin, paras isä on aivan ystävä lapselleen; he kävälevät koiran kanssa puistossa, keskustelemassa miksi lehdet putoavat puusta ja sitten miten ne kasvavat takaisin; he korjaavat pyörää, molemmat öljystä likaisia, yrittämässä selittää miten pyörät pyörivät.
Tytön isä käy lapsensa kanssa eläintarhassa ja sen jälkeen he tulevat kotiin, ottavat syömistä, juomista ja heti piknikille aurinkoista säällä.
Paras isä on se joka etsii pieniä elämän iloja! Ei tarvi olla rahaa jos on rakaus! 
Minua varten, sellaisesta kohtauksesta tulisi täydellinen elämä!


halauksia,
Daniela

Thursday, March 1, 2012

Raaka hillo

Tein tämä resepti noin 2 kuukautta sitten. Kun yritän syödä niin terveellistä kuin mahdollista ja raakaakin, ajattelin laittaa aamiaista minulle ja Edillekin. 
Mulla oli jo kotonatehdyt keksit ja mantelimaitoa. 
Illalla laitoin veteen noin 5 ananas rengasta; aamulla otin ne vedestä, laskin vettä tosi hyvin, puolensitruunan mehu (voit lisätä myös hunajaa jos haluat makeampi, mutta ananas on jo tosi makea) ja sauvablenderillä tein pastaksi. 
Hillo keksille, maitolasi kädessä, niin alkoi silloin aamuni!
Näin voidaan tehdä raaka hillo  useammasta kuivahedelmästä; mutta katsokaa, kun joskus niillä on sokeri lisännyt.
Hyvä ystäväni osti täältä kuivahedelmiä, kylmäkuivattu. Ja oli tyytyväinen. Minä en ole ostanut vielä. mutta aion pian.

Hyvää ruokahalua!

halauksia,
Daniela


Wednesday, February 29, 2012

Lomalta

No, vaikka alussa ajattelin että 2 viikkoa on reilua, aikaa kului nopeasti, ja vup... takaisin kotiin. Oli kiva, lämmintä ja vähän epämiellyttävää kun Edgar'lla oli pieni flunssa, joka on mennyt nopeasti ohi. 
Pari kuvaa sieltä 





halauksia,
Daniela

Wednesday, February 8, 2012

Ilo ilo ilo

Noin 7-8 astetta, joskus enemmän. Täällä viihdytään paljon ulkona, kävellään ainakin 4 tuntia, aurinkoista ilmaa, iloa kadulla, värikäs väestö. Kun olen kaupassa, lastenosastolla, näen värejä, paljon väreja, muita kuin vaaleansininen ja vaaleanpunainene.
Saavuimme sunnuntaina, ja metrolla "tuoli-toverit" alkoivat laulaa, tanssia tuolilla ja hymyillä niin Edi hymyili takaisin heille; ihmiset ovat kohteliaita.
En koskaan voinnut kuvitella että minä tykkäisin niin paljon Espanjasta. On ihab eri tunne täällä, kun joka paikassa on palmuja, mandariinia; ei ole niin monta vihreita osia, yleensä on kivettyjä katuja. 
Tapasin tosi kiva nainen, jolla on tosi suloinen tyttö; hän on Edin ikäinen mutta on alkanut jo kävellä (Edi ei vielä). Kävimme eilen kahvilassa, ja tehtiin siitä leikkipaikaksi :)) Edi ja Elisa ihastuivat johonkin portaihin: ylös ja alas ja ylös ja alas... niin noin puoli tuntia; ja me, äidit, oltiin siellä heidän kanssa, vähän kahvia, vähän espanjan sanoja, vähän konttausta, mutta paljon iloa. Valitettavasti en ole ottanut vielä mitään kuvia kamerasta, mutta pian, ja sen jälkeen laitan tähänkin. 
Edillekin tämä matka teki ja tekee, vielä, tosi hyvää, kun hän puhuu koko ajan, aamusta iltaan <3 ; erityisesti illalla, kun hän kertoo mitä tapahtui päivällä. Tänä perjantaina Edi täyttää vuoden ja nyt ajattelen mitä voidaan tehdä: eläintarha, leikkipaikka, uimahalli... vai kaikki? :)
Ollaan jossain Barcelonan lähellä, eli kohta näen Gaudin taideteokset. Aina kun katsoin Sagrada Familia kuvia, ihmettelin kuinka mahtava voi olla se rakennus, kuinka ilmeikäs (?); ja nyt minun vain pitää odottaa pari päivää. Toivon että palaan ja kerron lisää myöhemmin.
Nyt minun pitäisi mennä nukkumaan ja levätä, kun huomenna on uusi kaunis päivää!

halauksia,
Daniela

Thursday, February 2, 2012

Talvella Suomessa tai ei

Brrrrrr...! Vaikka ei ole (vielä) niin pakkasta kuin viime vuonna, on liian paljon, ainakin minulle.
Siksi minun pitää paeta tästä, ainakin kahdeksi viikoksi; mihin? nooo... johonkin lämpimämpään maahan, eli Espanjaan. Juhuuu, kaikki hyvää, mutta muka sielläkin on aika kylmää :( 
Katsotaan miltä tuntuu.
Välillä, ehdin tehdä jotain: rintaneula,  avainrengas, ja jääkaappimagnetti.




(rintaneula)




Käytin Cernit pastaa, on samanlainen kuin Fimo

Toinen asia, talvella saan ylipainoa, kun haluan syödä vähän rasvempaa ruokaa...en tiedä miksi :((( Ja joka päivä minussa on taistelu, joko terveellistä ruokaa tai herkullista (ja rasvaista) ruokaa; valitettavasti ei ole aina samassa rokalajissa. Mutta, tänään olin hyvällä tuulella, ja tapasin molemmat toiveet: uunissa paistetut vihanneksia: sipulia, broccoli, paprika, porkkana, peruna ja selleri. Kaikki paloiksi, niiden päälle itsetehty vihannessekoitus, öljyä, sitruunamehua, vähän suolaa ja uuniin! Mmmmmm... mulla ei ole mitään kuvaa, kun söin kaikki yhtäkkiä :D

halauksia,
Daniela

Friday, January 20, 2012

Iho herkkuja

Mmmmmm... voisin jatkaa niin koko teksti :))
No, eilen yöllä, Edgar nukahti hämmästyttävä nopeasti, kahdeltatoista. Siis minulla oli vähän aikaa itselleni, ja ajattelin heti mitä voisin tehdä: ihovoita. Tämä ajatus pysyi mielessäni kauan aikaa, "leivoin" sen kokoa ajan, kunnes päätin mikä on sen prosessi.
Lähdin periaatteesta että en laita mitään iholle mitä en laitaisin kielelleni (niin yksi hyvää ystävä sanoo niin :) ), ja löysin kaikki ainekset: shea voi (luomu, kylmäpuristettu ja raaka - kuka käytti tietää että sen tuoksu on vähän epämiellyttävä ja haisee juustoa :D ), kookos öljy, muutama oliivi öljy pisara ja sitten sellainen tuoksuva öljy (joka voidaan käyttää teetä varten, nenälle), appelsiini ja laventeli. En voi sanoa tarkasti määriä, mutta shea oli puolitoista ruokalusikkaa ja kookos ehkä vähemmän kuin yksi ruokalusikka. En halunnut tehdä enempää, kun se oli vain näyte.
Laitoin kaikki (ilman tuoksuva öljy) kulhoon, sitten kulhon lämpiin veteen. Olen sekoittanut kunnes se tuli nesteksi; sen jälkeen noin 6 pisaraa appelsiini öljy ja 2-3 laventeli. Sekoitin taas.


Voi voi...mitä koostumus, mitä herkkä tuoksu, tosi pehmeää; kun otat sormella, alkaa sulaa ja iho ja niin kuin sametti. Toki aloitan tehdä itselleni kaikki kosmetiikan tuotteet, vain minulla pitää olla vapaa aikaa :))) jah right... 
Kohta pitäisi olla myynnissä, vain kestää vähän aikaa, kunnes valikoima on monimutkaisempi.
P.S. Käytin tätä herkkua myös Edgarin kasvolle, kun mentiin ulos; leviävät helposti ja iho ei pysy rasvainen.  
Rakkautta ensisilmäyksellä!








halauksia,
Daniela

Sunday, January 15, 2012

Hiljaa

Hyvää Uutta Vuotta! :)
Elämässä, yksi tärkeä sääntö on tasapaino!
Jos blogissa on hilja, kotonani ei ole, ei yhtään! Erityisesti yöllä, kun vauvani leikkii, laulaa, heittää leluja, itkee jne.
Toivon että pian palaan.



halauksia,
Daniela